Nykyaikainen kriptovaluutta aloitteleville sijoittajille – Stellar Koulutuspaketti

Stellar on nykyaikainen käyttöalusta,  jota käyttävät suurimmat korporaatiot ja maailmanlaajuiset organisaatiot, kansainväliset yritykset, talouden asiantuntijat, sekä sijoittajat ympäri  maailmaa. Sen voima piilee sijoitusmahdollisuuksissa, joita voi hyödyntää jokainen yrittäjä, minkä ansiosta siihen sijoittavat sekä ammattilaiset että amatöörit. Juuri näitä jälkimmäisiä ajatellen on luotu tuote nimeltään Stellar-paketti.

Näkymä tulevaisuuteen – käyttöalusta ja Stellar -kryptovaluutta

Stellar -valuuttaa kutsutaan usein „parannetuksi Bitcoiniksi”, ”Kryptovaluutaksi 2.0” tai ”virtuaalikolikoiden uudeksi versioksi”. Todellisuudessa käyttöalusta perustuu laajaan blockchain – verkostoon, jolla on oma kryptovaluutta – Stellar Lumens.

Stellarin kehitys alkoi vuonna 2014 koodaaja Jed Calebin, lakimies Jouce Kimin sekä ekonomisti Patric Cillosonin aloitteesta, jotka synnyttivät Stellar Foundationin. Viisi vuotta kestäneen työn jälkeen säätiö muuttui täysimuotoiseksi järjestöksi, joka kehitti nykyaikaisen maksujärjestelmän, joka perustuu innovatiiviseen lähdekoodiin, kansainväliseen maksuverkostoon, hajautettuun StellarX -pörssiin, Ligtning Network -protokollaan, sekä omaan e-kolikkoon nimeltään Stellar Lumens.

Tuloksena Stellarista tuli kansainvälinen käyttöalusta, joka mahdollistaa kaupankäynnin kaikkien rahoitusvälineiden avulla. Ei ainoastaan e-kolikkojen, vaan myös valuuttojen, arvopapereiden ja raaka-aineiden. Nämä ominaisuudet saivat aikaan, että Stellar sai koko maailman sijoittajien huomion. Myös niiden, jotka tarjoavat kryptovaluuttaa sisältäviä koulutuspaketteja, jollainen Stellar-pakettikin on.

Kryptovaluuttaa sisältävä koulutuspaketti, eli Stellar-paketti

E-kolikot ovat osoittautuneet sen verran suosituksi omaisuuseräksi, että niihin sijoittavat sekä ammattilaiset että amatöörit. Jälkimmäiset turvautuvat usein niin kutsuttuihin kryptovaluuttaa sisältäviin koulutuspaketteihin. Stellariin kohdistuva suuri kiinnostus aiheutti, että myös tämä e-kolikko sai lopulta oman tuoteversion eli Stellar-paketin.

Kryptovaluuttaa sisältävän koulutuspaketin idea on tarjota pätevä koulutus ja pääsy tiettyihin kryptovaluuttayksiköihin, jotta asiakas voi tuntea olevansa ammattimainen sijoittaja sekä teoriassa että käytännössä. Sama koskee myös Stellar-pakettia.

Tämä paketti sisältää sarjan koulutusmateriaaleja e-kirjojen, artikkeleiden, uutiskirjeiden, konsultointien, webinaarien, online -koulutusten ja muiden saatavilla olevien kehitystyökalujen muodossa. Nämä materiaalin antavat tilaisuuden hankkia perustietoa, sekä tutustua perusteellisesti periaatteisiin, joita kannattaa noudattaa e-kolikkoihin sijoittaessa. Sen ansiosta asiakas voi valmistautua asiallisesti ennen astumistaan sijoittamisen maailmaan.

Mutta asia ei lopu pelkkään koulutukseen. Pakettiin kuuluu myös tietty määrä kryptovaluuttayksiköitä, joiden määrä riippuu asiakkaan valitsemasta tuotteesta. E-kolikko liitetään pakettiin ilmaiseksi, koska se on kokeiluun tarkoitettu omaisuuserä, jonka avulla asiakas tutustuu sijoittamiseen. Tässä tapauksessa pakettiin on liitetty Stellar, joka ei ole ainoastaan ilmainen, vaan myös sen säilytys on maksuton. Kaikki tämä on mahdollista Stellar -pääsykoodin sisältävän kortin ansiosta.

Ilmainen e-kolikko ja ilmainen säilytys – kortti, jossa on Stellar -pääsykoodi

Turvallinen kryptovaluutan säilytys riippuu valitun e-lompakon tyypistä. Se on todella tärkeä ja kohtuullisen vaikea kysymys erityisesti Stellar -valuutan tapauksessa, koska e-kolikko vaatii oikeantyyppisen käyttöalustan, joka täyttää kaikki vaatimukset. Valinta ei ole helppo, varsinkaan aloitteleville sijoittajille.

Stellar-paketin ostaessaan asiakkaan ei tarvitse huolehtia e-kolikonsa säilytyspaikasta ja -tavasta, koska tämä tehtävä kuuluu välittäjälle. Tämä valitsee virtuaalilompakon, joka täyttää kaikki vaatimukset, perustaa henkilökohtaisen tilin ja antaa asiakkaalle kirjautumistiedot kortin muodossa, jossa on Stellar-pääsykoodi.

Pääsykortti on asiakirja, joka sisältää ns. Stellar -koodin, eli käyttäjätunnuksen ja salasanan virtuaalilompakon käyttöalustan profiiliin. Voit tilata sen Stellar-pakettia ostaessasi ja ilmoittaa toimitusosoitteen. Se toimitetaan postitse erinomaisesti suojatussa pakkauksessa asiakkaalle suoraan ja hän voi vastaanottaa sen vasta henkilöllisyystodistuksensa esitettyään. Kortti takaa ilmaisen ja turvallisen säilytyksen sekä jatkuvan pääsyn vastaanotettuun kryptovaluuttaan.

Stellar-paketti ja mielipiteitä siitä.

Kryptovaluutalla varustetut koulutuspaketit ovat yksinkertainen ja turvallinen tapa ostaa koulutusmateriaaleja, jotka on rikastettu ilmaisilla e-kolikkoyksiköillä. Koska kryptovaluuttojen sijoitusmaailma on melko monimutkainen, sitä kritisoidaan joskus. Jopa sattuu, että jotkut Internetin käyttäjät pitävät Stellar-pakettia huijauksena. Mikään ei kuitenkaan voi olla väärempi käsitys.

Stellar-paketin idea on tarjota asiaankuuluvaa tietoa ja valmistaa asiakas astumaan sijoitusten maailmaan. Siinä on mukana myös ilmainen kryptovaluutta kokeiluun tarkoitettuna omaisuuseränä. Siksi monet kielteiset kommentit johtuvat tietämättömyydestä portaaleista, asiakkaiden väärinkäsityksistä tuotetta koskien ja vastaavia tuotteita tarjoavien kilpailijoiden negatiivisista toimista.

Unohtakaamme kuitenkin vihapuheet, koska mielipiteet Stellar-paketista ovat positiivisia, myös sijoitusportaalien internetsivustojen parissa toimivien keskuudessa. Seuraavassa esittelemme muutaman esimerkin:

  • (…) voiko olla olemassa mitään vielä Stellaristakin helpompitajuisempaa kryptovaluuttapakettia? Se voi osoittautua vaikeaksi osoittaa, koska tässä kaikki on alusta loppuun selvää ja läpinäkyvää (…) etenkin aloitteleville asiakkaille.

Kirjoittaja: Eevi 

  • Tarkasteltuani lähemmin aihetta, mielestäni kannattaa analysoida kryptovaluutta-koulutuspaketteja tarkemmin, erityisesti Stellarin tapauksessa (…), nykyaikainen kryptovaluutta, jota tarjotaan yksinkertaisessa muodossa kaikille.

Tekijä: Ella 

  • Olen sita mieltä, että tämä kryptovaluuttapaketti on järkevä, etenkin aloitteleville sijoittajille,

Tekijä: Leon

  • Lähdemateriaalien analysoimisen jälkeen minun on todettava, että e-kirjat ovat korkealla tasolla, ainakin aloitteleville (…) välittäjän perustama e-lompakko? Hyvä ratkaisu amatööreille, etenkin Stellarin tapauksessa, koska sille on vaikea valita e-lompakon tyyppi (…) jos kerran niin moni sijoittaa stellariin, ehkä siinä piilee jotain?

Kirjoittaja: Elias

Osoittautuu siis, että samoin kuin tyytyväiset asiakkaat, myös sijoitusmaailman asiantuntiat arvostavat Stellar-pakettia seuraavista syistä:

  • Ei monimutkaista järjestelmää kryptovaluuttojen ostamiseen ja säilyttämiseen,
  • Käytännönläheinen ajattelutapa lähestyessä asiakasta ja hänen koulutustarpeitaan,
  • Turvallinen tapa säilyttää kryptovaluuttaa,
  • Tulevaisuuteen suuntautuvan kryptovaluutan tarjoaminen,
  • Kryptovaluuttapaketin kohtuullinen hinta,
  • Tarjottavien koulutusmateriaalien korkea laatu.

Mielipiteet Stellar kryptovaluuttaa sisältävästä koulutuspaketista ovat todellisuudessa positiivisia asiakkaiden ja asiantuntijoiden keskuudessa. Kaikki johtuu sen käytännönläheisyydestä, yksinkertaisuudesta, sekä  henkilökohtaisesta asenteesta asiakasta kohtaan. Ennen kryptovaluuttojen maailmaan astumistaan siitä kiinnostuneet voivat tutustua tärkeimpiin sijoittamiseen liittyviin sääntöihin ja periaatteisiin sekä toimia kuten oikea sijoittaja, hallinnoimalla omaa e-kolikkoaan. Sen lisäksi joskus sattuu, että paketin ostaminen osoittautuu hyväksi sijoitukseksi, koska vastaanotetun kryptovaluutan arvo saattaa nousta huomattavasti.